Illin erityiskalastusalue

Illin Erityiskalastusalueella on voimassa yleinen onki- ja pilkki- ja viehekalastuskielto. Kalastus alueella on sallittua vain kalastuskuntien luvalla (myös onkimiseen, pilkkimiseen vaaditaan lupa). Moottorin käyttö kalastuksen yhteydessä on kiellettyä.

Keskellä Iitä olevaa aluetta kehitetään talviseksi pilkkikeskukseksi ja kesäiseksi soutukalastusalueeksi. Illiin istutetaan syksyllä pyyntikokoista siikaa, talvella kirjolohta. Istutusten tulokset ovat olleet myönteisiä. Kirjolohen Carlin- merkintöjen avulla on todettu, että merkittyjen kalojen merkeistä palautetaan 60% takaisin (osa merkeistä jää aina palauttamatta, vastaava pienten taimenistukkailla palautusprosentti on 6%). Alueen siikaistutuksia tullaan jatkossa tehostamaan.

Kesällä 2005 on kokeiltu isojen merilohien (5-15 kg) istutuksia, menestymistä ja kalastusta Illin suvannossa.  Lohia merkittiin Carlin-merkeillä. Näin seurattiin lohen vaellusta ja menestymistä Illissä, Iijoen vanhassa uomassa. Lohia ei saatu kesän aikana Illistä, mutta lohet menestyivät hyvin alueella. Niitä saatiin syksyllä Illin yläpuolelta, samoin vielä talvella jään alta mereltä.